Elämässä tarttee aika vähän...

... mutta pyyhe olis kiva! Käytiin Sannan kanssa kisaamassa viikonloppu Raumalla. Ihan mökkipahanen vuokrattiin yöksi (jatkossa muistettava, että viiden tähden hotelli on hyvä vaihtoehto). Varausvahvistuksen mukaan pientä korvausta vastaan respasta piti saada vuodevaatteet ja pyyhe. Suora lainaus Poroholman varausvahvistuksesta:

 Retkeilymökit:
- Mökit vuokrataan ilman vuodevaatteita ja pyyhkeitä, mutta niitä on saatavilla vastaanotosta pieneen lisähintaan. Mökin siivouksesta loman aikana ja sen lopussa huolehtii asiakas itse. Mikäli varauksen päättyessä ei siivousta ole suoritettu tai se on suoritettu puutteellisesti, on Rauman Poroholmalla oikeus laskuttaa vuokraajalta 50 euron suuruinen siivousmaksu. Siivousohjeet ja -välineet löytyvät jokaisesta mökistä.
- Retkeilymökkien wc- ja suihkutilat löytyvät läheisistä huoltorakennuksista.
- Retkeilymökeissä on jääkaappi, kahvinkeitin, sekä mikro.
- Retkeilymökkeihin saa tuoda lemmikkieläimen.

The Mökki

Pyyhkeitä ei ollut ja reilun pelin hengessä vuodevaatteet olikin sitten ilmaset. Pikkusen miinusta tuli siitä, että ne oli paperiset. Samaa materiaalia kun exituspakkaukset. Mielikuva oli hirteinen, herätäänkö tästä aamulla... Laumanjohtajuutta ja auktoriteettia käyttäen viikonloppuna pyyhkeiden virkaa toimittivat koirien häkkien päälle varatut lakanat. Mun oli ainakin puhdas ja vain yhden päivän häkin päällä ollut. Tuli vaan äsken mieleen, että kuinkahan moni uros koira kävi siinä merkkailemassa. Ei pidä miettiä asioita liikaa... Kuivuttuaan yön kosteassa heinäkuun yössä oli "pyyhkeen imuteho" heikentynyt aavistuksen. Yöllä raikas Popeda ja ilotulituskin koettiin. Hiukka aamusta mietitytti elämän tarkoitus. Se voi olla mm pakkaaminen:

Raumalla 27.7.-13 ei nollia nähty, mutta eka rata kolmosissa, josta tulos. 5vp, -7,5s alle ihanneajan ja etenemällä 4,20m/s. Ihan ei enää analyysiä irtoa. Paikanpäällä karaokea kuunnellessa, helteessä hikoillessa, mökissä liukkailla "lakanoilla" kölliessä ja kolmen tunnin ajomatkan aikana ehtii ruotia agilityn salat pohjia myöten :-) Seuraavana päivänä meno jatkui samoissa merkeissä. Yks tulos, 5vp, aikaa en muista ja lappuja en jaksa laukun pohjalta kaivaa. Pienestä se tuloksen saaminen on kiinni. Ja nyt lasken tulokseksi 0-radan :-)

Pohjimmiltaan reissusta jäi hyvä fiilis. Hommat sujuu himpun verran paremmin, radalla muutakin kuin päätöntä sinkoilua. Kaarrokset on pienentyneet ja ohjaajana uskallan luottaa enemmän omaan visioon ja koiran vahvuuksiin. Esim poispäinkäännös toimii. Ansa kuitenkin haluaa tehdä ohjauksen mukaan, jos sitä vaan on tarjolla. Lähdöissä pysyy hyvin paikallaan, eräällä radalla vaati kolme käskyä, jotta lähti liikkeelle. Paljon on myös opeteltavaa. Pakkovalssit täytyy saada kuntoon, valssikaan ei ihan suju. Keinu täytyy ottaa tehosyyniin, ihan noin nopeasti sieltä ei saa matka jatkua vaikkei 2onn2off olekaan tarpeen.

Ekan kisapäivän vikalla radalla Ansalle sattui jotain. Pussista olin kuulevinani vinkaisun ja ulos tuli mulle täysin vieras otus. Korvat luimussa ja vartalo mutkalle. Mitään selkeää aristavaa kohtaa ei löytynyt. Juotin ruutaamalla suoraan juomapullosta (koiralta ei kyselty) ja kastelemalla Ansan kylmällä vedellä. Hetken päästä jaloteltiin varjossa. Toimi ihan normaalisti ja ilta meni normaaliin malliin. Kasvattajalle rimpautettiin kriisipuhelu, kiitos rauhottelusta Sirpalle. Aamulla kaikki kunnossa ja lämppäiltiin esteillä enkä huomannut mitään poikkeavaa. Mielenkiintoista kuulla ensi viikolla Remediumin käynnin jälkeen arvio tilanteesta. Pyyhekriisiin ei kasvattajalta saatu apua...

Kiitos vielä matkaseuralle. Onni on kamu, jonka kanssa voi istua vieretysten retkituoleissa kuulokkeet korvilla. Koiruudetkin tuli hyvin toimeen keskenään...

Onks tukka hyvin, näkyykö kello?

Tuossa tiivistettynä mun asenne kisoissa. Rataan tutustuessa mietin ohjauksia, linjoja ja rytmityksiä. Mutta kisatilanteessa iskee paniikki, kun kaikki on myöhässä ja koirasta näkyy vaan hännän pää. Kisattu juhannuksena Tuorlassa ja eilen Vataalla. Tuloksena 4xHYL, jihuu. Ainoa postiivinen oli eilen Jari Jalosen radan alotus. Ansa varasti ja moikkasin tuomarin palaten ekalle esteelle nostaen koiruuden syliin. Kannoin sen autoon asti miettimään asiaa ihan yksikseen. Siinä sylissä Neiti Näpsällä oli paljon asiaa, protestia ja kiemurtelua. Mutta tokalla radalla istui lähdössä peppu tiukasti kiinni pölyävässä maassa, se hymyili pelottavasti... video kaaoksesta

Mut ei pidä luovuttaa vaikka kuinka päähän sattuu. Raumalle varattu mökki ja kuusi starttia. Pikkusen mietityttää mökistä puuttuva suihku ja wc. Löytyy kyllä vieressä olevasta päärakennuksesta, mutta yök jo etukäteen silti. Plussana taitaa olla sisä-wc... Eilinen Vantaan wc kokemus on melkein liian tuoreessa muistissa. No tohon mökkiin saa viedä lemmikkieläimen eli Ansan.

Eilen yhdentoista jälkeen kotiin ajellessa ihmettelin tien varressa olevaa huojuvaa, ruskeaa kylttiä. Se olikin hirvi, seisoi ihan tien vieressä heinää syöden. Jos se oliskin osottautunut ale-kyltiksi olis jarru varmasti toiminut.

Ansa Vantaalla Sirpa Saaren kuvaamana

Ansa Tuorlan kisoissa Sirpa Saaren kuvaamana

Kuoharia

Startattiin klo 6.15 kohti Lohjan kisoja. Huhujen mukaan jotkut käänsi kylkeä ja antoivat maksan jatkaa laatukuoharin (a 82€) metabolisointia. Tarjolla ei ole ratapiirroksia eikä videoita.

Reeta Mäkelä tuomaroi Seppo Savikon valvovan silmän alla. Edellinen viikonloppu jo testailtiin naisen ratoja, silloin ei kaikki mennyt putkeen. Tänään oli meidän päivä. Eka radalta voitto, etenemällä 4 ja jotain m/s. Tuomarilta saatiin palkintopallilla kehuja sujuvasta ja vauhdikkaasta radasta. Olin tyytyväinen, kontaktit piti, keinu oli tyylikäs, puomin jälkeen hypylle poispäin käännöksellä (mä uskalsin) ja maltoin ohjata sen viimeisenkin esteen.

Kolmen tunnin odottelun jälkeen saatiin kokeilla kolmosen hyppäriä. Hyllyhän sieltä räpsähti. Odotellessa ehdin piipahtaa Cittarissa. Massu täynnä kolmioleipää (pekonilla) ja jäätelöä (Ben&Jerry) sekä kassissa uudet salikengät. Tuossa mielentilassa on ihanan lunkki olo mennä radalla. Pikkusen pää tunsi pelkoa, mutta eihän siihen kuole. Ihan kivasti olis mennyt, jos olisin malttanut ohjata putkeen, pitää katseen siinä hurtassa eikä vaan miettiä seuraavaa sijotuspaikkaa. Tuon jälkeen homma lähtikin lapasesta. Ansa sikoili ja mä pelastelin ja sähläilin. Mutta kivaa oli. Rohkeasti kohti kolmosen karkeloita, ne on kuitenkin tehtävissä.

Juoma odottanut tovin jääkaapissa tätä hetkeä

Ansa medi3

Aina ei voi voittaa, mutta edes joskus...

Käytiin 18.5 Maiju Korhosen koulutuksessa. Että oli näpsäkkä neiti (oletusta) opettamaan. Palute oli suoraa ja välitöntä - ja niin osuvaa. Tässä lyhyesti:

• mietittävä jokainen liike ja ohjaus
• Ansa hakeutuu jostain syystä mielellään mun taakse
• annettava tilaa varsinkin kepeillä
• katse koirassa koko ajan
• irtoaa hyvin
• takaakierrossa pidettävä ohjaava käsi alhaalla
• palkkautuu hyvin leikistä
• ei helpoin ohjattava

 Kisattiin tänään Vihdissä. Tuomareina oli Leenä Mäkelä ja Anne Viitanen. Tulostaso ei mairittele ja luokkanousu jäi haaveeksi, taas. No ainakin oli kivaa. Olihan Ansa ihan tutinoissaan kun pitkästä aikaa pääsi kisaileen ja ekalla radalla oli häiriöherkkä. Otti tuomarin liikkeestä herneet nenään ja kävi antaan palautetta. Yks kontaktikin uusittiin ja poistuttiin radalta. Tokan radan kuvas kasvattaja. Videolta poistettu laaja valikoima kirosanoja... Mustan putken jälkeen rynnin liikaa ja omalla liikkeellä vedin ohi esteen. Olis pitänyt mennä persjätön kautta, mutta ajattelin varmistella ja olin sitten reilusti myöhässä ja jouduin rynnimään tuhoisin seurauksin. Vika rata oli hyppäri ja onneksi siitä ei ole videomateriaalia. Rata oli täynnä viimehetken pelastuksia, törmäilyn välttämisiä, suunnitelmia b sekä c ja "mä en anna periksi asennetta". Homma karahti neljän hypyn loppusuoraan, jolle viimeiselle usko ei irtoavalla sheltillä riittänyt ja kiellon kautta sylttytehtaalle sekin rata.

Aika parantaa haavat - paitsi kakkossijaa

4.5 oli ihana Pilvimarjalaisten tapaaminen Riihimäellä. Tavattiin monta, hurjasti kasvanutta Ansan pentusta. Me nautittiin aksan treenaamisesta, Veijo Koistinen oli napakka ja pätevä kouluttaja. Antoi aika vapaasti ehdottaa ja kokeilla eri variaatioita. Yllättävän vaikeaa oli irtoaminen. Suurin vika minussa, kun en vieläkään sisäistä oman liikkeen merkitystä. Jos pysähdyn niin Ansakin stoppaa. 

Irtoamistreeniä 

Kuva Tiina Hovi

Ensi viikonloppuna olis suunnitelmissa osallistua Maijun Korhosen agility koulutukseen Vantaalla ja sunnuntaina startata Vihdin kisoissa. Sieltä saatiin eka LUVA ykkösistä. Mutta sitä ei oikein lasketa, koska jäätiin kakkosiksi. Pitikin odotuttaa kontaktilla, vieläkin harmittaa.

Pitkään palveli

Kauan odotettu hetki

Se ei kyllä ole kolmosiin siirto vaan treenaamisen aloittaminen. Käytiin jo pari päivää sitten kokeilemassa, mutta siitä ei tullut hevon kikkaretta. Ansa paahtoi omaa rataa... Tiukkoja käännöksiä ja yletöntä riekkumista. Ohjeeksi oli saatu aloittaa varovasti, koiraa säästäen. Tehtiin sitten rauhottumista ja nenätöitä.

Tänään muisteltiin keppejä ja kontakteja. Kepit kolisi pahasti, ei Ansa tainnut hallita kroppaansa vielä entiseen malliin. Pari sivuluisua nähtiin myös. Täytynee antaa aikaa palautua ennalleen.

Paino on muuten ihan sama kuin ennen pentuprojektia, 7,6kg. Hain täydennystä ruokavarastoon mm voimamixiä, kyl pitäs kohta tassun nousta. Mitenhän omat tassut... Pentuprojekti meni pelättyä nopeammin ohi ja ajan sai ihan kätevästi kulumaan. Tänään huomasin pohtivani ehtiskö aikatauluun vielä jooga. Se tekis mun psyykkeelle niin hyvää. Pahimmassa tapauksessa nukahtaisin, ei paha. Nyt on kyllä hienoa kun lauma on koossa ja arki palannut tähän elämään. Treenireppu ja suunnitelma valmiina, huomenna jatketaan. Sitten viikonloppu menee LOSB:n turnauksessa vanhemman pojan pelatessa säbää ja nuoremman kanssa sunnuntai ystävyysottelussa. Mä olen aina ihmetellyt, että mikä ihmeen ystävyysottelu voittoahan sitä haetaan eikä ystäviä ;-)

Less is more

Tässä aksatauon aikana on ehtinyt tehdä tulevaisuuden suunnitelmia. Silmiä avaava oli Agilehden Elina Jänesniemen juttu. Kaikille ei sovi kaikkeen osallistuminen, vertaan itseäni siis rohkeasti Elinaan ;-)  Viime vuosi tuntui sangen täydelle, paljon eri koulutuksia ja kilometrejä kertyi. Ohjelmassa oli säännöllisesti Salon alueellinen, Tuulian yksärit ja Hangon treenit plus kaikki ylimääräinen sälä. Tuli tunne, ettei oikein ehdi omatoimisesti treenata noita asioita. Aika meni kalenterin kanssa kikkailuun ja ehtimiseen.

Tauon jälkeen ajattelin karsia. Satsata oleelliseen, keskittyä siihen, mistä tuntee itsekkäästi ja itse hyötyvänsä. Treenata siten, miten tuntee itse oppivansa parhaiten. Tavoitteellisesti, tehokkaasti sekä ilman turhia kommervenkkejä. Tulevaisuudessa satsaan Tuulian yksäreihin kerran kuussa. Loput ajat treenaan kohtuudella hallilla max viidellä esteellä. Joka treenissä keskittyen pariin teemaan. Hallilla otettava tilan koko huomioon. Muutoin homma menee helposti pienen piirin pyörimiseksi, koska tila ei muuhun riitä. Kesällä ulkokentällä voi sitten revitellä isommalla alueella. Jossain välissä pitäs ehtiä kisata se viimeinen nolla kolmosiin.

Tauolla on harjoiteltu nenätyöskentelyä, temppuja ja luopumista. Aamulla oltiin metsälenkillä. Meillä on monen mielestä typerä sääntö, että hihnassa ollessa ei pahemmin muita moikkailla. Olin jo laittanut koirat kiinni, kun kaks ihan kivaa koiraa tuli ehdotteleen leikkimistä. Viskoin vain omieni kuonojen eteen makupaloja ja jatkettiin tyynesti matkaa. Miten se voi olla noin helppoa?

Tulevaisuuden teesit:

1. Tuulian yksärit kerran kuussa
2. Omat treenit pohjautuu Tuulian treenien vaikeisiin kohtiin sekä kisoissa ilmenneisiin ongelmiin
3. Vahvistetaan keppikulmia ja keppien itsenäistä hakemista
4. Hyvien, koiran helppoa etenemistä tukevien ohjauslinjojen löytäminen
5. Metsäaksailun hyödyntäminen