Putkeen

Päivän teemana oli putkeen lähetys. Tosi tärkeetä on muistaa palkata koiraa tai vaihtoehtoisesti hankkia koira, joka tietää itse, milloin on palkan aika:

Miinan kanssa harkoiteltiin keppien hakua ja kentän laidalla on namialustalla Miinalle Pedigreen "lihahyytelömassaa", jota meillä annostellaan hopealusikalla (eräs sukulainen on tulkinnut, että hopealusikat on lapsillekin kivoja lahjoja, tulevaisuudessa osaavat arvostaa ja kotihengetär niitä jaksaa käsin pestä) . Miinan keppitreenien sujuvuus jää meidän salaisuudeksi, jotta muilla säilyy myös treeni-intoa ;-) Alla ympyrän juoksemista juoksemisen ilosta:

                                                                 

Aina ei osu, ohjauksessakin voi olla jotain vikaa:

Ansan tokotreenailuihin jo lisätty noutoon lusikka. Jos se reppana joskus joutuu sitä metallista kapulaa kanteleen. Naksuttimen avulla on edetty pisteeseen, että koskee lusikkaa hampaillaan. Ja treenejä lusikan kanssa on takana tasan yks ;-) Miina treenailee myötätunnosta mukana.

Parin päivän ajan Ansalle on ruoka maistunut huonosti. Sami (mistä noita tonttuja löytyy) ehti jo lisäillä nakkeja nappulan sekaan. Teoriassahan olisi ollut mahdollista, että se olis kuollut nälkään...  Eilen iltalenkillä huokailin ruokahalun huonoutta ja juoksun mahdollisuutta pohdittiin. Fiksuna olen jo tilannut juoksupöksyt, odottelevat jo ärrällä. Nämä puheet on sheltin päässä kuultu ja ruoka eilisestä illasta taas maistunut. 

Ansan kanssa käytiin tapaamassa viikonloppuna kummipoikaa. Ajatus oli, että saa oppia käyttäytymään pikkuväen kanssa. Eipä sitä paljon tarvinnut opettaa. Ihan kuin olis päättänyt näyttää meille pitkää nenää, kun pähkäiltiin lähtiessä kuinka mahtaa pöhistä ja väistää. Lapsetkin oli ihanteellisia koiran ystäviä, rapsuttivat ja sen jälkeen olivat asenteella "eipä voisi vähempää kiinnostaa" .

Lupa laiskotella

Näillä keleillä jätettiin treenit väliin, lähes ilman omantunnontuskia ;-) Töissä osaa kummasti arvostaa tehokasta ilmastointia. Joskin iloa jonkinverran syö palelevat asukkaat, jotka tänäänkin istuivat villasukat jalassan masiinojen syytäessä viileämpää ilmaa hoitajien niskoihin ;-) Ihan ei hoitohenkilökunnan empatia riittänyt sammuttamaan laitteita. Näillä lämpötiloilla ei sympatiakaan olisi tilannetta muuttanut...











Onneksi ennen näitä helteitä saatiin treenailtua. Teemana oli oikeaan putken päänhän ohjaus. Namikuppia käytin hillitsemään Ansaa ja auttamaan sitä lukemaan ohjausta. Ilman kuppia valkkas aina nenän edessä näkyvän putken pään. Parin toiston jälkeen alkoi turhankinpaljon kyttäämään mua, että minne nyt mennään, kerro jo...

Välillä ohjasin myös sinne nenän edessä näkyvään päähän:

Sami hankki uuden pyörän ja on ylpeänä kruisaillut
parissa päivässä nelisenkymmentä kilometriä.
Kun tuon innon ja energian saisi valjastettua
hyötykäyttöön.

Kyl elämä on raskasta - just

Naapuriin muutti hiljakkoin tytöntyllerö, aloittelee syksyllä eskaria. Ovat Paavon kanssa pikkuhiljaa tutustuneet ja yhteistä leikkiä löytynyt. Noiden keskustelut on mainiota, alla pätkiä muutamista.

Paavo: Mä en tykkää sipulista, en kyllä syö!
Kia: Sipuli on terveellistä, maista ainakin.
P: Just.


K: Paavo, tuu ulos leikkimään. On kaunis ilma.
P: Just.


K: Mä käyn sittenkin vaihtamassa sandaalit.
P: Just.


P: Kylläpä kesti (kenkien vaihto siis).
K: Mulla oli äidin kanssa asioita ... (Pitkä selitys asiosta) ...
P: Just.


P: Mikä on sun lempiruokaa?
K: Hamppari ja sit tykkään jäätelöstä ja kaakaosta. Mikä sun?
P: Räkä, haluutko maistaa?
K: En, mulla on parempaa.
P: Just.

Nykyään tuttu näky ovellamme

Ansa seuraa tilannetta

Ansan suosikkeihin tämä korkeaääninen, nopeasti
liikkuva, koiriin tottumaton pirttihirmunalku ei kuulu.
Sietää kyllä, muttei pahoita mieltään vaikkei neitoa
jokapäivä näkyisikään...









Treenailtiin tänään hyvässä seurassa aksaa. Mietin kotona lähtiessä, että treeniliivin vois pukea päälle, jonne kätevästi saisi piilotettua lelut. Ansan kanssa treenatessa näkyvä lelu saa sen kiitettäville kierroksille. Varsinkin, jos on mahdollisuus saalistamiseen... Ihanan kesäisen lämpötilan takia jätin liivin kotiin, olisi kannattanut vaan hikoilla reilummin. Koettiin sentään onnistumista putken pään valitsemisessa. Ansa kyllä menee hartioiden osoittamaan suuntaan aika kivasti, jos lelua ei ole näkyvillä. Muutaman kerran olen pistänyt namikupin ja heittänyt lelun ajatuksella: "kumman valitset". Kyllä siinä namit jää kippoihin odottelemaan spanielia. Välillä, varsinkin aamuyön tunteina, herään pohtimaan mitä kaikkea pitäisi opetella, osaako se mitään tai minä,  osaanko ohjata edes peruskuvioita, miksi kaikki muut osaa ja me ei, pitäiskö sen osata jo paljon enemmän, mitä jos pilaan koko koiran. Nyt venaillaan päästäiskö Elina Jänesniemen tekniikkakurssille syksyllä. Illan treenien jälkeen Ansa oli totuttuun tapaan kiitettävillä kiekoilla ja otettiin vielä pihalla seuraamista ym. Oli sen verran naatti, että kesken iltapöperön piti käydä makoilemassa ja keräämässä voimia.

Hääpäivätreeniä

Kuinka voisi paremmin hääpäivää viettää :-) Sami onneksi taas apparina ja kuvaajana. Ansan kanssa tehtiin uusi ennätys, viisi estettä ohjaajan suunnittelemassa järjestyksessä ja pussikin onnistuneesti ilman apuja:

Miina kanssa jatkettiin keppien hakua. Onneksi ei ihan yhtä kurjasti kun eilen. Miina menee pää kovin ylhäällä varsinkin kun ei sitä ole rinnalla viemässä:

Lopussa yritin vielä lelun kanssa saada Miinaa liikkumaan pää alempana, jos sillä saisi joskus vauhtia lisää:

Ruokablogin päivitystä

Käytiin Miinan kanssa testaamassa kisakuntoa Raaseporin kesäcupissa. Tuloksena hyvänmielen hylly. Miinassa oli kivasti vauhtia, joka mielestäni nykyään tärkein asia. Tavoittena oli kisata nipottamatta ja koiraa kehuen, ne saavutettiin... Rataan tutustuessa totesin, että keppimestaruus treenit voi nyt kostautua. Putkesta piti viedä koira A:lle ja näköetäisyydellä oli myös kepit. Miina haki kepit vaikka tyrkyllä oli (entinen) suosikkieste A. Toisaalta pieni käskytys putkella A:ta kohti olisi voinut auttaa asiaa... Tyydyin vain seisoskeleen ja jännittämään, että hakeekohan se kepit. No hakihan se ;-) Radan oli muuten suunnitellut seuramme jäsen, joka täysin tietoinen keppimestaruuskisasta. Kyl ihminen voi olla julma ;-) Kuinkahan mones ruokakuva tämäkin on, äkkiä voisi päätellä bloggajan olevan leipurihiiva tai erityisen aktiivinen keittiössä.

"Hyvänmielenhyllykakku"

Seuraavan päivänä oli kimppatreenit Sannan kanssa. Miinan kanssa treenattiin silloin vain keppejä. Miina olis halunnut tehdä kaikkea muuta kuin keppejä. Hölkkäili pitkin kentää ja heilutteli häntäänsä. Sanna oli jopa namikupin kanssa odottamassa keppien päässä, pääsääntöisesti meni kiitäen suoraa tietä kupille. Kiitäminen jäi muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen... Parasta/pahinta on, että namikuppia olen käyttänyt yksin treenatessa. Pohdittavaksi jää onko spanieli tavattoman viisas (ajatuksella: "tän mä osaan, joten varioin tai juoskoon ohjaaja itse") tai tavattoman typerä (ajatuksella: "                              "). Onneksi lopuksi tehtiin onnistuneesti vauhtiympyrää, jotta Miinallekin jäi kuva liikunnallisesta harrastuksesta.

Ansa oli treeneissä upee. Pussi alkaa sujua, kun helpottaa ekalla menolla nostamalla aavistuksen pussin suuta. Kotimatka oli turhauttava, toinen meistä jaksoi riekkua. Jotenkin Ansa kai kuumuu ja kiihtyy kentällä, eikä rauhoitu millään.

Ansa on saanut tottua telttailuun turvallisesti omalla pihalla. Lapset ja sukulaisten lapset sekä erilainen kokoelma  kavereita jaksaa innostua telttailusta, parin vuoden kuluttua teltan (se mitä siitä on jäljellä) poikineen (toivottavasti ei koiria) löytänee jostain DBTL:sta ja limujen tilalla jotain väkevämpää. (Työ)päivän olin mietiskellyt, että pitäis kiireesti alkaa treenata Ansan kanssa keppejä. Onneksi Sanna muistutti Ansan iästä ja fyysisestä kypsymättämyydestä. Ja muita treenattavia asioita riittää...  Kesällä ajattelin kahdella kepillä opettaa Ansaa hakemaan aina oikeaa sisäänmenoa ja hallikauden alettua syksyllä kujalla ja verkoilla opettaa namikuppia käyttäen koiralle nopeat kepit. Kujaa sitten pikkuhiljaa kaventaen kohti suoria keppejä. Namikupin toivon ohjaavan koiran liikkumaan nopeasti ja suoraan kohti päämäärää.

Ansan kapulatreenit näyttää tältä. Se on erihassu, kun välillä noutaminen on niin kivaa, että kapulaa tuodessa pitää möristä. Heikompi hermoista voisi pelottaa... Kun myynnissä ei ollut kevyempiä, otettiin 250g painava ja hyvin jaksaa kantaa.

Seisota sitä!

Lapsukaiset lähti viikoksi isovanhempien hellään hoivaan ja nyt olisi aikaa puuhata kaikkea, kuten treenata aktiivisesti, mutta kun on liian lämmintä... Ansa koki elämänsä ensimmäisen ukkosen reippaana, ukkosen arvioin maallikkona tarpeeksi kovaksi. Ainakin hälytysautot vinguttivat pillejään useampaan otteeseen. Ansa katseli Miinasta mallia, eli molemmat nukkuivat sangen rauhassa. Hetki ennen ukkosta oli molemmilla hiukan pinna kireellä, kuten kuvastakin näkyy...

Hetket ennen ukkosta

Huokuuko katseesta viisaus ja tyyneys ;-)

 Helteet on siis käyneet hyvänä tekosyynä olla tekemättä mitään. Eilen hypättiin ilmastoituun autoon ja suunnattiin nokka kohti Helsingin kauppoja. Klo 8 auton ulkomittari näytti 26 ja sisälämpötilaa säädeltiin 16-20 välillä. Kaupoissakin oli ihan kivan viileää... Edellisenä iltana tutkailtiin netin kautta terassin kalustevalikoimia. Haaveena oli polyrottinkihärdelliä. Tarjolla oli runsaasti erilaisia lasipöytäviritelmiä, ei kiitos tähän perheeseen... Kalustemetropolissa oli yksi varteenotettava ryhmä jäljellä. Mehän olimme kahvassa roikkumassa hyvissä ajoin ennen liikkeen aukeamista ja saatiin haluamamme. Tavarat peräkärryyn ja seuraavaksi Ikeaan. Sami jäi vahtimaan tavaralastia parkkipaikalle, jossa ei varjoa näkynyt... Kiirehtiessäni kohti ovea kuulin vienon huuhdahduksen, etteihän kestä kauan (siis koska Ikeassa olisi kulunut aikaa???). Kotimatkalla hoidin parisuhdetta laittamalla kuskin penkinlämmittimen päälle Lohjan kohdalla, pari kilometriä ennen Hankoa Sami lakkasi syyttämästä hellettä peffansa hikoamisesta...

Paikka auringossa (+31)

Tänään sunnuntaina suunnattiin kohti Karjaan koiranäyttelyä. Valmistautumisessa näyttelyyn oli vaikeinta hakaneulan löytyminen (numerolapun kiinnittämistä varten). Tämmöiseltä käsityöihmiseltä ei sellaisia löytynyt, joten yhden aksaruusukkeen takaa sellainen varoen irrotettiin :-) Ansa oli taas hurjan iloinen tavatessaan kasvattajan ja monta muuta tuttua. Pientä trimmausta Sirpan toimesta ja koira oli valmis kehään. Ajattelin, että Sirpan esittämänä Ansa tekisi paremman vaikutuksen tuomariin. Mutta pieni testaus kehässä etukäteen osoitti, että parempi vaan itse hoidella homma. Myöhemmin osoittautui, että hyvä koira saa hyvät arvostelut vaikka se vähän huonommin esitetäänkin, ainakin pentuluokassa. Saimme Sirpalta näyttelyhihna lainaan, koska oma oli valittu ulkoisin perustein ja käytössä osoittautui ei niin toimivaksi ratkaisuksi. Sirpa neuvoi pikaisesti, miten kehässä tulee suurinpiirtein olla mm miten kierretään ympyrää, ollaan pöydällä (siis koira). Kehäsihteeri tarvittaessa neuvoisi milloin ja mitä tehdään. Etukäteen (menestyksekkäästi ja motivoituneesti) oli harjoiteltu seisomista, mutta kukaan ei sanonut, että joka välissä voi sitä seisomista näyttää tai edes jossakin välissä... Minähän odottelin sitten sitä kehoitusta seisottaa koiraa, enkä kuullut Sirpan huutoja: "Seisota sitä". "Luppoajalla" mietiskelin mm seuraavia: " ompa lämmintä... laitoinkohan aurinkorasvaa aamulla... otinko lääkkeet... ompa kuuma... mitä tänään syötäis... lomakin loppuu huomenna... ketähän siellä on töissä... no onhan lomaa vielä viikko elokuussa... pitääpä huomenna Ansan kanssa treenata pussia taas... Sami lupas rakentaa minikeinun, hieno homma... "

"Luppoaikaa"

No Ansa sai sentään hyvän arvostelun tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsalta:" Hyvä koko & mittasuhteet. Hyvä pään kiila, hyvät silmät. Ala-asentoiset, isot korvat, hyvä taitto. Hyvä kaula & selkä. Ikäisekseen hyvä rungon syvyys. Tasapainoinen raajarakenne. Liikkuu hyvin. Hyvä karvanlaatu"  Suhtautui tuomariin rodunomaisesti lähestyttäessa ja oli paras eli ROP napsahti (joka leikkisästi tavoitteeksi asetettiin, tietämättä mitä se tarkoittaa) ja saatiin bonuksena KP.  Sirpa suomensi nämä, että hyvin meni B-) Seuraavan kerran Lohjalle 1.10 ja silloin tiedän "luppoajalla" seisottaa Ansaa ja se hoitaa homman kotiin. Nythän pentuja oli vain kolme, Lohjalla tilanne voi olla eri. Myyntikojusta ostettiin seuraavia karkeloita varten parempi näyttelyhihna, onneksi Sirpa riensi taas avustamaan. Tulipahan nyt näyttelykin koettua, ihan ei omin laji ollut, toisaalta ei niin kamalaa kun pelkäsin. Seura siellä oli loistavaa. Pohdittavaksi jää voisiko ROP:n ja KP:n vaihtaa LUVA:n tai noin hienojen arvostelujen perusteella SERT:n??? Kummoisempia kuvia näyttelystä ei ole, akun loputtua taas kesken ... Onneksi oli Tiina ja kamera, kiitos taas kuvista.

Kuva: Tiina Hovi

Kuva: Tiina Hovi

Yllä siis voitokkaat Pilvimarjalaiset Ansa ja Kovu. Oli vaikein ja haastavin osuus Tiinalla kuvata noita kahta.

Kuva: Tiina Hovi