Sivut

3.7.11

Seisota sitä!

Lapsukaiset lähti viikoksi isovanhempien hellään hoivaan ja nyt olisi aikaa puuhata kaikkea, kuten treenata aktiivisesti, mutta kun on liian lämmintä... Ansa koki elämänsä ensimmäisen ukkosen reippaana, ukkosen arvioin maallikkona tarpeeksi kovaksi. Ainakin hälytysautot vinguttivat pillejään useampaan otteeseen. Ansa katseli Miinasta mallia, eli molemmat nukkuivat sangen rauhassa. Hetki ennen ukkosta oli molemmilla hiukan pinna kireellä, kuten kuvastakin näkyy...
Hetket ennen ukkosta


















Huokuuko katseesta viisaus ja tyyneys ;-)
 Helteet on siis käyneet hyvänä tekosyynä olla tekemättä mitään. Eilen hypättiin ilmastoituun autoon ja suunnattiin nokka kohti Helsingin kauppoja. Klo 8 auton ulkomittari näytti 26 ja sisälämpötilaa säädeltiin 16-20 välillä. Kaupoissakin oli ihan kivan viileää... Edellisenä iltana tutkailtiin netin kautta terassin kalustevalikoimia. Haaveena oli polyrottinkihärdelliä. Tarjolla oli runsaasti erilaisia lasipöytäviritelmiä, ei kiitos tähän perheeseen... Kalustemetropolissa oli yksi varteenotettava ryhmä jäljellä. Mehän olimme kahvassa roikkumassa hyvissä ajoin ennen liikkeen aukeamista ja saatiin haluamamme. Tavarat peräkärryyn ja seuraavaksi Ikeaan. Sami jäi vahtimaan tavaralastia parkkipaikalle, jossa ei varjoa näkynyt... Kiirehtiessäni kohti ovea kuulin vienon huuhdahduksen, etteihän kestä kauan (siis koska Ikeassa olisi kulunut aikaa???). Kotimatkalla hoidin parisuhdetta laittamalla kuskin penkinlämmittimen päälle Lohjan kohdalla, pari kilometriä ennen Hankoa Sami lakkasi syyttämästä hellettä peffansa hikoamisesta...
Paikka auringossa (+31)














Tänään sunnuntaina suunnattiin kohti Karjaan koiranäyttelyä. Valmistautumisessa näyttelyyn oli vaikeinta hakaneulan löytyminen (numerolapun kiinnittämistä varten). Tämmöiseltä käsityöihmiseltä ei sellaisia löytynyt, joten yhden aksaruusukkeen takaa sellainen varoen irrotettiin :-) Ansa oli taas hurjan iloinen tavatessaan kasvattajan ja monta muuta tuttua. Pientä trimmausta Sirpan toimesta ja koira oli valmis kehään. Ajattelin, että Sirpan esittämänä Ansa tekisi paremman vaikutuksen tuomariin. Mutta pieni testaus kehässä etukäteen osoitti, että parempi vaan itse hoidella homma. Myöhemmin osoittautui, että hyvä koira saa hyvät arvostelut vaikka se vähän huonommin esitetäänkin, ainakin pentuluokassa. Saimme Sirpalta näyttelyhihna lainaan, koska oma oli valittu ulkoisin perustein ja käytössä osoittautui ei niin toimivaksi ratkaisuksi. Sirpa neuvoi pikaisesti, miten kehässä tulee suurinpiirtein olla mm miten kierretään ympyrää, ollaan pöydällä (siis koira). Kehäsihteeri tarvittaessa neuvoisi milloin ja mitä tehdään. Etukäteen (menestyksekkäästi ja motivoituneesti) oli harjoiteltu seisomista, mutta kukaan ei sanonut, että joka välissä voi sitä seisomista näyttää tai edes jossakin välissä... Minähän odottelin sitten sitä kehoitusta seisottaa koiraa, enkä kuullut Sirpan huutoja: "Seisota sitä". "Luppoajalla" mietiskelin mm seuraavia: " ompa lämmintä... laitoinkohan aurinkorasvaa aamulla... otinko lääkkeet... ompa kuuma... mitä tänään syötäis... lomakin loppuu huomenna... ketähän siellä on töissä... no onhan lomaa vielä viikko elokuussa... pitääpä huomenna Ansan kanssa treenata pussia taas... Sami lupas rakentaa minikeinun, hieno homma... "


"Luppoaikaa"
No Ansa sai sentään hyvän arvostelun tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsalta:" Hyvä koko & mittasuhteet. Hyvä pään kiila, hyvät silmät. Ala-asentoiset, isot korvat, hyvä taitto. Hyvä kaula & selkä. Ikäisekseen hyvä rungon syvyys. Tasapainoinen raajarakenne. Liikkuu hyvin. Hyvä karvanlaatu"  Suhtautui tuomariin rodunomaisesti lähestyttäessa ja oli paras eli ROP napsahti (joka leikkisästi tavoitteeksi asetettiin, tietämättä mitä se tarkoittaa) ja saatiin bonuksena KP.  Sirpa suomensi nämä, että hyvin meni B-) Seuraavan kerran Lohjalle 1.10 ja silloin tiedän "luppoajalla" seisottaa Ansaa ja se hoitaa homman kotiin. Nythän pentuja oli vain kolme, Lohjalla tilanne voi olla eri. Myyntikojusta ostettiin seuraavia karkeloita varten parempi näyttelyhihna, onneksi Sirpa riensi taas avustamaan. Tulipahan nyt näyttelykin koettua, ihan ei omin laji ollut, toisaalta ei niin kamalaa kun pelkäsin. Seura siellä oli loistavaa. Pohdittavaksi jää voisiko ROP:n ja KP:n vaihtaa LUVA:n tai noin hienojen arvostelujen perusteella SERT:n??? Kummoisempia kuvia näyttelystä ei ole, akun loputtua taas kesken ... Onneksi oli Tiina ja kamera, kiitos taas kuvista.
Kuva: Tiina Hovi



Kuva: Tiina Hovi

Yllä siis voitokkaat Pilvimarjalaiset Ansa ja Kovu. Oli vaikein ja haastavin osuus Tiinalla kuvata noita kahta.
Kuva: Tiina Hovi

6 kommenttia:

  1. Onnea vielä tätäkin kautta näyttelyuran vaatimattomasta korkkauksesta ;) Ei voi kuin ihastella Ansan ylvästä ja itsetietoista posetusta noissa kuvissa (ekassa Miina ehkä vähän provosoi).

    VastaaPoista
  2. Onko Ansa tuleva kolmoisvalio, Mva+Tva+Ava ?

    VastaaPoista
  3. Näillä näkymin on! Edellytyksiä koiruudella voisi olla, ohjaajan/omistajan kyvyt eivät välttämättä riitä ;-) Ansa ainakin tietää oman arvonsa ja tulee suuresti ihmettelemään, jos muut eivät ole samaa mieltä.

    VastaaPoista
  4. Ansa aloitti hienosti näyttelyuransa :) Onnittelut! Ja toiset onnittelut hyvästä kasvattaja valinnasta, joka oikeasti on kiinnostunut kasvattamasta koiruudesta!
    Kerran itsekin näyttelykehässä käyneenä ilman, että kasvattaja viitsi vaivautua mukaan, vaikka oli itse toivonut meidän näyttelyssä käyvän...En tienny mitään, katselin mitä toiset touhus ja mietin millo tää on ohi :) Ei ollu kovin kivaa, ja siksi sinne ei mieli tee uudelleen. Reppuli kyllä tykkäs, ku nameja oli taskut pullollaan!
    Leppoisaa oleilua ku lapset maailmalla :)

    VastaaPoista
  5. Onnittelut!! En tiennytkään että teet uutta aluevaltausta ;D Ansa on upean näköinen. Rapsuja Miinallekkin se on myös upean ihana (ei tule mustasukkaiseksi). Katselin agi videoita ja hienosti on teillä lähtenyt Ansan kanssa käyntiin. Odottelen tässä 1,5-2 v kunnes saan sen oman vesiäisen Lilolle kaveriksi ja Vendalle treeni kamuksi. :) Lupa on saatu!!

    VastaaPoista
  6. Tuo on hieno uutinen, haaveet toteutuu itse kullakin ;-)

    VastaaPoista