Toka rata lähti kivasti liikkeelle. Ansa odotti lähtiessä kolmen esteen suoran takana. Kertaakaan en taakseni vilkaissut. Toivoisin voivani sanoa, että luotin sen pysyvän siellä. Mutta täytyy tunnustaa, että toiveesta on kyse. Teki mieli kiljua riemusta kun toinen nöpötti takamus kuin hetipitiliimalla kiinni liimattuna pölyävässä maassa. Homma napsahti siihen, etten ollut ajoissa ohjaamassa putkelta esteelle ja siitä kepeille. Tein jonkin hätäisen sylkkäri viritelmän. Olin sitten myöhässä keppien suunnitelmasta, rynnin ja Ansa ohjautui räksymään ratatyömyyrille (pahoittelut). Sitten korjailtiin, säädettiin ja hyppyytin esteen väärinpäin. Noh, ens kertaan nuo SERT:n keräilyt. Niitähän on tarjolla joka kylässä ja taajamassa.
Kiva oli tavata pitkästä aikaa Milou (Ansan veli) ja Wii (Ansa tytär). Voi, että miten pieni ja sievä tuo Wii onkaan. Kasvanut hurjasti. On sellainen tummempi versio Ansasta. Tosi coolisti hengaili kisapaikalla, ei lainkaan äitiinsä tullut siinä asiassa. Isän pulelta perittyä???