Ässämmät niin nähty

Kisattiin tossa just Nastolassa sm- karkelot. Sää ei suosinut, mutta onneksi kasvattaja oli investoinut pinkkeihin sadeviittoihin. Niiden alla värjötellen meni iso osa viikonlopusta.

Kisaviikonloppuun valmistautumisfoorumin yhteenveto, kaikki on otettu huomioon

Kaikki oleellinen pakattu

Välietappi Vihdissä

Vantaalla todettiin: "Lähettiinkö me voittamaan vai häviämään - lähettiin"

c) Sanni Karinniemi

Pitkien kisapäivien ohessa on muistettava syödä ja juoda kunnolla

ja rentoutua

Karsintaradalla tuomaroi Kari Jalonen. Tekee mielestäni kimurantteja ratoja, joilla nollaa ei helpolla saa. Karsintarata oli mukavampi, kun uskalsin odottaa. Hiukka meinas rataan tutustuessa houkuttaa vaihtoehdot, joissa vois isoimmat lätätköt kietää. Toisaalta siitä sateesta ja kurasta halus mahdollisimman nopeasti pois. Ansa oli radalla oma itsensä, teki töitä ja ohjaajakin pääsääntöisesti teki oman osuutensa kelvollisesti. Tässä linkki karsintarata siihen. Esteellä 3. ois voinut infota käännöksen suunnasta aiemmin, nyt Ansan liike vähän pysähtyy. Esteellä 6. pääsee kaarrattaan hiukan liikaa, siitä ois voinut hiukan napsaa aikaa pois. Mutta ei paha, sija 8 tuossa joukossa. Pilvimarjalaiset oli aika hyvin edustettuina 10. parhaan joukossa.

Varteenotettava kisaaja !?!
c) Sirpa Arminen

Pitkän päivän jälkeen oli vihdoin finaalin aika. Linkki finaalirata tässä välissä. Sinnehän se putkeen menee, siihen osasin varautua, paremmalla ohjauksella ois voinut olla menemättä. Isot aploodit Ansalle hyvästä keinusta. Vaikeinta viikonloppuna oli pitää omaa virettä yllä. Agility on hieno laji, mutta en itse jaksa motivoitua pelkästään sittä kolmea päivää. Tarvii muuta puuhaa ja aktiviteettiä väliin aika reilusti. Onneksi sunnuntaina ymmärsin lähemmäs kymmenen tunnin odottelun aikana, että ihan itse saan päättää sosiaalisuuden ja ratojen seuraamisen määrän omalla kohdalla. Oivallukseen päästäkseen tuli googletettua bussiaikatauluja Nastola-Hanko ja muita harrastuksia kuin agility. Oivalluksen jälkeen saattoi rauhassa vetää parit tirsat, lenkkeillä koiran kanssa lähialueen pururadat ja asuinalueet, lukea iltalehdet ja syödä. Ajantaposta huolimatta sain nostettua oman vireen finaaliradalla moodiin "halutaan tehdä/halutaan voittaa". Ei voitettu, mutta hävetä ei tarvi. Koira on yks parhaista ja retkiseura viikonloppuna parasta. Kiitos Sirpalle, Eerikalle ja Heinille avusta isommissa ja pienemmissä kriiseissä <3

Kannustusjoukot <3

Taas tänä vuonna piskuista Hankoa edusti kaks  koirakkoa, terkut Tiinalle (hyvin te veditte).

Ei ole muuta kun voitettavaa

Pitkänäperjantaina kisattiin Purinalla Sari Minkkisen radoilla. Ihmeesti pysyin hereillä vaikka eka startti oli vasta 17.30. Meno itseasiassa parani yötä kohden.

 Ekan radan kompastuskiveksi osottautui radan loppuosa. Putkeen 12. koiruus irtos tuttuun tapaan ja itsekin ehdin lähes tyylipuhtaaseen persjättöön esteelle 13. putken jälkeen. Sen tajuttuani oli Ansa jo lukinnut väärän esteen (17) eikä siinä enää auttanut kutsumiset eikä vastakkaiset kädet. Konemaisesti tikattu A, puomilla kontakti ja oikeaan keppiväliin meno sentään lohduttavat. Pienestä oli nolla taas kiinni.

Hypärille lähdin sekavissa mietteissä. Minuutti ennen rataan tutustumista ihmettelin tunnetta lyhyestä radasta. Onhan se lyhyt, jos lähes puolet radasta on tutustumatta. Jonkinlaista hätäsuunnitelmaa tehden odotteleen omaa vuoroa. Sitten kuulutettiinkin musta toyotan omistajaa - se olen mä. Ehdin jo miettiä mahdollista laskun suuruutta ja vakuutusyhtiön korvauksia... Ongelman ratkaisuun ei tarvittukaan euroja. Toinen blondi oli vaan luullut omaksi autokseen, joku muukin päätynyt autovalinnassaan mustaan pantteriin, nakannut kassinsa auton etupenkille ja napsauttanut ovet lukkoon. Hälytyskellot olivat soineet, kun oli hoksannut navigaattorin. Ymmärsi heti, ettei mies ole voinut osottaa moista omatoimisuutta (uusi auto) ja toimeen tarttumista, tää ei voi olla heidän auto. Sitä en ymmärrä kuin on saanut auton ovet auki ja lukkoon eikä uudestaan auki kassien ottamista mahdollistamaan. Jokatapauksessa meidän pantterin ovet oli lukossa ja vieraat tavarat etupenkillä. Siitä lähes suoraan radalle. Esteellä kaks kosahti. Ohjasin esteen väärään suuntaan. Ihan simppeli ohjaus ja alkeellinen ohjausmoka, ei siinä muuta. Loppurata menikin "suunitelmien" mukaisesti. Kuuluttajan mukaan vaikuttava hylätty rata. Sari muutti ratasuunnitelmaa, lopussa kuvasta poiketen suoraa menoa. Tuossa linkki livekameran taltiointiin video Meidän muuvit alkaa kohdasta 13:10. 

Vika rata tuntui haastavimmalle, varsinkin tuo alku. Putkia voimakkaasti hakevan kaverin kanssa olin jo valmis kiepauttamaan sheltin hypylle 4. pidempää kautta varmistaakseni putken ohituksen. Päädyin kuitenkin lyhyempään ja nopeampaan reittiin. ei tuolta mitään varmistelunollia mennä hakemaan, voitto tai ei mitään. Ei voitettu, oltiin kolmosia. Kerrankin olen siihen tyytyväinen. Kuinka moni pystyy Päivärinnan ja Ruun aikoihin? Näin noiden radan eikä siinä ollut mitään huisin isoja kaarroksia. Toi kelpie taas menee onnistuessaan tosi lujaa ja juoksee kaikki kontaktit läpi. Ansa teki kuuliaisen puomin ja keinun malttoi tehdä nopeasti ja huolella, vaikka jäin itse reilusti taakse.

Vaatimattomuus kaunistaa...

... mutta mulla ei ole siihen tarvetta. Ainakaan eilisen nollavoiton jälkeen. Mutta joo, tammiskuussa loppui meidän taukoilu. Sen jälkeen on kisattu ja treenattu, Ansasta on tullut myös hyppyvalio ja sm- karsintanollat on kasassa. Maajoukkuekarsintaa varten ois nollavoittoja vaikka muille jakaa, toinen tuplanolla puuttuu. Onneksi kisasuorituksiin on mahtunut myös häröilyä ja sinkoilua, ei pääse ihan tuudittautumaan lajin helppouteen. 

Eilen kirmailtiin Lohjalla Petteri Kermisen radoilla. Tyyppi rakentaa mielestäni moterneja ratoja, vauhdikkaita ei mitään pikkusievää pyöritystä, muttei myöskään mitään helppoja. Aika helposti saa mukaansa hyllyn tai pari. Kontaktivirheistä ei turhaan nipotella ;-)

Vika radalla jo kakkosesteen jälkeen olin hetken pihalla, mielikuva oli, että kepeille mennään. Onneksi muistin, että se oli edellisellä radalla ja nyt se on joku muu. Nopea vilkuilu ympärille ja huomasin numerokyltin, jossa komeili numero 3 - siis sinne. Onneksi Ansa oli mutkaputkessa niin ei ehtinyt sinkoilla minnekään. Puominkälkeen hypyn kautta putkeen. Vaikka yritin peittää väärää putkensuuta ahterillani niin sheltti oli jo päättänyt mennä sinne. Molempien luonnetta kuvaa, ettei kumpikaan halunnut väistää. Loppuradalle päätin tehdä suunnitelman b mukaisesti. Antaa sen ottaa reilusti etumatkaa keinulle ja testata miten oppi on mennyt perille sen suorittamisesta. Niin nappikeinu kun olla ja voi. Täysiä keinun päähän, pamauksen odottelu ja matka jatkuu. Siinä mielessäni tuulettelin ja takaleikkauksen ajotus meni sinne päin ja Ansa tulkitsi radan jatkuvan eri suuntaan. Tyytyväinen tuosta lopusta. Ennen ois Ansa suorittanut A:n jälkeen näkyvät hypyt ja mä olisin blogitekstissä kehunut piskini irtoavuutta. Nyt pörhistelen sen olevan kuulolla ja kykenevän myös tiukkoihin niistoihin. Linkki kasvattajan kuvaamaan  video tässä.

Toisella radalla myös hyllylinjaa. Video siitä tässä näin. Siinä renkaan jälkeen ois pitänyt hypätä hyppy takaa. Kunnon törkkäsy ois voinut auttaa, juoksukisa ei ole meillä ratkasu. Yks este jäi jopa suorittamatta.

Eka hypäri sentään voitettiin. Taakse jäi mm Erkon Jade. Esso teki nopeamman ajan, tais tiputtaa riman. Vajaan sekunnin ero ois voinut olla otettavissa kiinni parissa käännöksessä.  Todistusaineisto videon muodossa tässä. Jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä mun videota on suttua youtuben kautta pyöritettynä, toisin kun kasvattajan. Se on tässä tunnustettava paremmaksi.

Elämää

Agilityn lisäksi elämään mahtuu muutakin, onneksi. Piipahdettiin perheen kanssa Vietnamin lämmössä. Suurin osa ajasta vietettiin Mui Nessa, Phan Thietin kaupungin lähellä. Pari viimeistä lomapäivää ihmeteltiin Ho Chi Minh Cityn vilinää. Melkoinen kontrasti pienen kalastajakylän ja miljoonakaupungin välillä. 

Hotellin ranta iltasella

Rannalle mahtui turistit ja paikalliset sulassa sovussa

Paikallisten elämää rannalla

Muutama kalastuspaatti Mui Nen kylässä

Pientä aallokkoa

Phu Hai Resort ja meidän mökki parin viikon ajan

Kävelyseuraa rannalla

Aamuituimaan ranta oli täyttynyt kalastajista

Phan Thietin kaupungissa seikkallessa tehtiin yksi pongaus turistista. Paikalliset seuras huvittuneena kartan kanssa kiertelevää porukkaa. 

Phan Thietin laitanmilta löytyi temppeli suitsukkeineen

Kansainvälinen poseeraus

Käytiin köpöttelemässä ja ajelemassa mönkkäreillä vähän isommilla hiekkakasoilla. Silläkin reissulla kohtasin lehmiä, tykkäsin.

Ta Cu vuorella käytiin ihmettelemässä 49 metristä makaavaa Buddhaa ja upeita maisemia. Vuorelle ei onneksi tarvinnut kavuta pari tuntista vaellusreittiä vaan mentiin kaapelihissillä. Retkelle suositeltiin hyviä kenkiä. Mentiin läpsyillä. Hyvin pärjäs, kyseessä ei kuitenkaan mikään vaellusretki ;-)

Mainitsinko, että oli kalastuskylä...

Nää ihmiset elää näin ...

Lopetin kuvaamisen ennekuin tyyppi ryhty tyhjentään suoltaan ;-)

... joka päivä

Vikat päivät vietettiin Ho Chi Minh Cityssä. Lähinnä shoppailtiin ja käytiin Mäkkärissä syömässä jouluateria. Jäin ainoastaan kaipaamaan Citymarkettia. Entinen saigon on ihanan kaoottinen liikenteeltään. Mopoja erilaisilla kuormilla, autoja ja busseja. Sekaan vaan rohkeasti, liikennemerkit on siellä viitteellisiä ja liikennevalot toimittaa enemmän jouluvalojen virkaa.

Suosittelen Vietnamia sellaisille jotka jaksaa sietää huonoa englantia (eivät satsaa r- eikä s-kirjaimiin),  runsasta venäjänkielistä tarjontaa ruokalistoissa ja elävinä vodkamaritoituina turisteina (mutta hei hävisivät kiekossa - TAAS), ei niin mausteista ruokaa, aasialaistyylistä roskatkuuluukuvioon ja ilmassa leijuu enemmän tai vähemmän mädäntyneen hedelmän vieno tuoksu, trooppistä lämpöä, hienoja rantoja, isoja aaltoja, ei niin valmista ja helppoa elämää turistille. Ruuat tulee ravintolassa kun tulee ja random järjestyksessä, mutta iloisesti palveltuna. 

                         

Ennen reissua kisattiin jossain. 2/3 radoista oli nollia, ei sentään peräkkäiset. Vikalla jäätiin kolmanneksi, ihan himpun verran hävittiin Liukan Villelle. 17.1 kisataan taas, sitä ennen vois vaikka treenata. Toisaalta ehtiihän sitä myöhemminkin, kun vähän lämpenee. 

Antarktis?

Tajuutkos kuinka upee koira sulla on?

KYLLÄ! Se menee lujaa eikä välitä pikkutekijöistä, se rakastaa agilityliitoa ja kisapaikkoja. Kotona on ihmisen paras kaveri! Tuon kysymyksen esitti kisapaikalla ihanainen kanssakisaaja ja pisti miettimään asioita, vastaus kyllä oli selvä heti.

Itse kisat meni TSAU:lla normisettiä. Ekalla radalla vitonen, kepeiltä. Omat koordinaatit oli himpun myöhässä ja hätäilin liikaa, joka sinkoutti Ansan pois kepeiltä. Plussaa hyvästä puomista ja hallitusta keinusta.

Tokaradalla testasin keinua, jäin taakse ajatellen sen hillitsevän menoa. Ei hillinnyt... Ei onneksi ehtinyt suorittaa palkkioesteitä ja koira kainaloon ja tuomarin moikkaus. Hymyillen totesin ettei ihan täyttänyt kriteerejä tuo keinu. Mua ja tuomaria nauratti, Ansaa ei.

Vika hypäri oli kinky. Sain alkuun onnistuneen ihmisnuolen. Radan vaikeimman kohdan ekan (helpon viennin) esteen unohdin ohjata ja hyllytettiin. Huippua oli ohjata kahden putken välinen hyppysuora. Tartti vain lähettää koiruus eteen ja hölkytellä kentän reunamille odottaan milloin Ansa saa ne suoritettua ja tarttee taas ohjata. Meidän vuoron kuulutus oli ihana. Meni suurinpiirtein näin: Ihana kaksikko, jota ei haittaa parit ylimääräiset mutkat vaan lujaa mennään. No haittaa se vähän, mutta eipä sitä radalla ehdi harmitella.

Kisojen jälkeen nopee pyrähdys Myllyyn. Ajattelin nopsaan kiertää ostoskeskuksen hakien jostain muualta kuin Citymarketista tai Prismasta bikinit. Liikkeitä piisas, valikoimatkin oli parhaimmillaan... Mitään ei löytynyt, ainakaan sellaista mitä päällään vois pitää muualla kuin sovituskopissa. Pyörähdin lopussa Prismaan hakeen jotain purtavaa. Ja hups, kassalla maksoin myös bikinit. Prisman valmistajat ymmärtää täti-ihmisten kriteerit bikinien suhteen... Mukaan tarttui myös Maraboun suklaalevy. Varotuksista huolimatta valitsin uutuuden. Varottajan mukaan ei voi montaa palaa syödä, suolan maku on liian pistävä. Ja höpsis, koko levy meni hetkessä. Ens kerralla bikinejä ei etsitä vieläkään xs-koosta...

#prayfortheworld

Vihdoin melkein onnistuttiin Saviojan radalla ( rata 1 ). Kepeille viennissä mahdollisuuksia onnistua oli kaksi 

1) rohkea loppuun asti vienti 

2) selkeä lähetys vaikka vähän kauempaa. 

Mun ratkaisu oli noiden yhdistelmä, jolloin herkästi menee kakkosväliin. Keinu oli törkee varmistelu. Niin olin valmiina nappaan lentävän sheltin syliin mahdollisen loikan jälkeen. Ei tarttenut. Sija 9, 5vp ja aika -6,65. Voittajan aika jäi 9,97 sekunntia alle ihanneajan. Meidän vauhti olis ollut ihan jees ilman keppien korjailua.

Luomalan ( rata 2 ) radalla sain pirulaisen kiinni törkeestä lentokeinusta. Harmi, kun muuten sujui ihan näppärästi.

Vika rata ( rata 3 ) oli Marja Lahikaisen suunnittelema. Etukäteen hirvitti mutkaisen kuviot, mutta homma oli yllättävän hyvin hanskassa, ainoastaan vika hyppy meni väärästä suunnasta. Parissa kohdassa vähän myöhässä, mutta sitkeydellä ja päättäväisyydellä pelastettu. 

Ehdottomasti isot plussat meidän tiimille:

• hallittavuudesta
• kyvystä kuunnella 
• rohkeudesta ohjata
• lentokeinun sanktiosta

Hyvä päivä, vaikka muuten maailman uutiset oli mustaakin mustempia.

#paris #prayforparis #prayfortheworld

Katse koirassa ja ajatus radassa

Eilen kisattiin Vantaalla Sari Mikkilän radoilla. Tulostaso oli hyl-hyl-0, ylläri pitkästä aikaa.

Tässä video ekasta yrityksestä. Hyllytettiin tuossa kepeille viennissä, ohjasin hypylle ja sinnehän se Ansa sinkos. Tiukempi haltuunotto ja kenties vastakkainen käsi ois ohjannut paremmin kepeille. Videon perusteella aikaa olis ollut monenlaiseen muuviin. Plussaa annan itselleni keppien jälkeisistä hypyistä ennen putkea. Usakalsin ja luotin, hyvin Ansa suorittaa itse esteet. Mitä tuota härppimään kun voi päästä helpommallakin. Putken jälkeen olis persjätön voinut alottaa aikasemmin, nyt Ansan kuonon pää melkein koskee mun pohkeeseen ja linja aavistuksen valuu. Pinkin putken jälkeinen siivekkeen ympäri pyöräytys on kyllä hieno (meidän tekemäksi). Toi muuvi ei oon mun lemppari, niin usein epäonnistuttu. Nyt alkaa sujua, sitä(kin) piti ihan treenata. Hyvin Ansan liike säilyy siinä kokoajan, ainahan voisi tiukemmin ja pienemmällä kaarroksella tehdä, mutta milloin se hidastaa vauhtia liikaa? 

Toka yritys

Tässä video toisesta yrityksestä. A:lle asti meno oli kelpoa. Radan alun kuvio on meille haastava. Tahtoo tuollaisissa lähtee omille teilleen ja oma ohjaus niissä niin pehmeää. Omaan silmään videolla en näytä tekevän mitään, mutta niin vaan rallattelee oikein. A:lla alastulokontakti ei ihan osu siihen mihin on sovittu. Homma lähtee jo A:n ylöstulossa, askelmerkki ei jostain syystä osu Ansalla. Onnkesi vikalla radalla menee kohilleen. Nyt vaan omatoimitreeneissä harjoteltava kehikon (joka käytössä aina omissa treeneissä) kanssa vastaavaa tilannetta. Keinulla vitonen ois voinut olla lähellä, mutta onneksi mun arse peittää tuomarin näkökentän. Aika herkästi sieltä vitosia tuli, kuulemma normia kevyempi keinu. A:n alla olevasta putkesta ja sinne viennistä en edes viitsi kirjoittaa mitään, huoh ja voih. Aika nopsakkaan vapautin puomilta, ehkä vitosen jäljiltä ois voinut vaatia kunnon pysäytyksen. Oli kiire testaan vastakäännöstä, joka toimikin liian tiukasti. Meni suorittaan esteen 19 väärään suuntaan. Oikein ajotettuna vastakäännös ois kyllä toiminut. Kaikesta huolimatta tyytyväinen tuohon käännökseen, se katkaisi hyvin suoraviivaisesta etenemisestä tykkäävään sheltin linjan. 

Vika rata

Linkki videoon tässä. Sieltä rapsahti nolla, meinas mennä hyllyttelyksi jo alussa kun hetkeksi herpaantuin ote ja jäin ihmetteleen maailman menoa (esteellä 5). Onneksi en luovuttanut ja sain taas juonesta kiinni.  Pelotti ja hirvitti jokaisella esteellä, mutta toivo eli loppuun asti. Vikan putken jälkeen näin, että vilkas mua ja ehdin jo hetken pelätä, että nyt se vetää vikan esteen ohi. Puomi oli hidas alastulossa. "Seinään päin juokseminen" ei ole mukavaa. Ja puomin varastelu ja siitä kainalokyydillä ulos joutuminen näkyy varsinkin kisasuorituksissa. Täytyy toivoa, että onnistumisten kautta saadaan hommaan varmuutta ja sen myötä vauhtia. Harmi, että kelien myötä ulkokentän puomilla treenaus taitaa jäädä vähälle. Paikallisessa hallissa tila ei vaan anna myöten kisanomaiseen puomiin tilan pienuuden takia. Radan jälkeen olo oli ku voittajalla, tuloslistan tarkastelu palautti nopsaan maanpinnalle. Sijotus oli 5/52. Aika 35,19, Jade Erkko rallatteli ajalle 35,16, Joku random Ville Liukka voitti sekan nopsakkaammalla ajalla. Sen verran näin tyypin ratoja, että kilometrin pituisilla koivilla pääsee lujaa. Persjalkaset saa pistää tosissaan tassua toisen eteen. Ehkä tärkeintä, että oltiin kuitenkin Arppaa&Nonnihia huomattavasti nopeampia. 

Parin edellisen viikonlopun kisoista on kertynyt materiaali omatoimitreeneihin. Ei muistella niitä pahalla ;-) Kasvattajalle soittelin ekan radan jälkeen, kuulumisia jne. Ei saapunut kuitenkaan tapahtumien keskipisteeseen. Ala syitä sen tarkemmin ruotimaan, syytetään taas  jostain turhasta huomioimisesta...