Ensimmäisellä ja toivottavasti viimeisellä kohtaamiskerralla hirvi juoksi noin viidenmetrin päästä polun yli. Ansan vaistot heräs heti ja lähti kiitämään perään lujaa. Jotenkin onnistui kaartamaan takaa ja (toivottavasti silmäni valehtelivat) näykkäisemään takajalasta tai sitä se yritti. Siinä vaiheessa Ansa muisti olevansa arka ja uusiin asioihin varauksella suhtautuva sheltti ja palas meidän luo hirven jatkaessa matkaansa kohti ääretöntä ja sen yli. Miina istui nätisti koko episodin ajan mun vieressä ja katsoi hullun perään ilmeisesti ajatellen: " Tuo ei kevättä nää!"
Jatkettiin lenkkiä lievän adrenaliiniryöpyn jälkipöllyissä. Loppumatkalla (tästä olen sata varma) eräästä puskasta kuului pöhinää ja ryskettä, se hirvi oli jäänyt sinne kostoaikeissa. Koirat kiinni ja juostiin kotiin ja lujaa. Onneksi on uudet lenkkarit, Knaappinen mittaili Sportiassa viikko sitten ja mulla on ihanteelliset jalat juoksemiseen, nyt vähän tuhdimmin vaimennetut ja jo kolme juoksulenkkiä takana, kivaa :-) Ens kerralla haulikko vaan metsään mukaan, ei kuitenkaan seniorilansalaisia varten ;-)
Nää piirteet sopii myös Ansaan (suoraan wikipediasta) :" Harmaa norjanhirvikoira viihtyy perhekoirana ja on täynnä tarmoa. Se on helppo koulutettava, mutta on ensisijaisesti ja enimmäkseen hyvä metsästyskoira sekä kävelykaveri. Sillä on äänekäs haukku ääni ja yleensä sitä pidetään pihakoirana, mutta se soveltuu olemaan myös sisällä. Harmaa norjanhirvikoiraa on käytetty lähinnä kaikenlaiseen suurriistan metsästykseen, mutta enimmäkseen hirven ja karhun metsästyksessä. Se on myös hyvä vahtikoira ja on ollut vuosisatojen ajan tärkeä pihakoira Norjassa.
 |
| Kotona turvassa taas |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti