Sivut

19.10.13

Vähäpätöisiä kisatuloksia

melkein unohdin raportoida kisoista Kirkkonummella. Kaks starttia, tuomarina muistaakseni Allan Mattsson. Eka radalta hylly. Kaikki takaakierrot Ansa hyppäs suoraan. Syytin mielessäni koiraa, mutta käytiin pihalla testaan takaakiertoja ja taitaapi olla niin, että kisoissa ohjaukseni on niissä(kin) löysää ja kiirehdin peloissani seuraavalle esteelle. Kun mun pitäis vaikkakin kaukaa ohjata Ansa takaakiertoon ja antaa sen lukita se este ja sitten siirtyä eteenpäin. Koiralla oli maaliin tullessa itsetunto kohdillaan, armotonta haukkumista ohjaajalle.

Toka rata oli hyppäri. Hyppärit taitaa olla meidän pravuurinumero. Saatiin nollatulos. Yksi pitkä kaarros ja toinen aivan törkee kaarratus, jossa sekuntteja palo. Mun piti tehdä siinä tyylikäs persjättö, mutta laiskuus ja nenän tukkoisuus sekä keuhkojen polttelu aiheutti viimehetken muutoksen takaleikkaukseen. Ei niin hyvä idea. Jäätiin neloseksi, etenemä oli kuitenkin yli 4m/s. Mutta ei jaksa hurrata, näyttää rumalta kilpailukirjassa... Voiko sen korjauslakalla stailata sopimaan paremmin muuhun riviin?

Muutoin elämä on ollut lupsakkaa. Kalenteri täynnä erilaista ohjelmaa ja koirien treenejä. Miina on mennyt eteenpäin esineiden ilmasussa ja Ansan kans tehty hiukan sen alkeita. Tokoilut etenee kaiken muun ohessa. Nyt tehotreenissä saada kapulan pitoon kestoa. Ansa tuo sen mulle liian nopeesti, ei välttämättä odota käskyä irrottaa. Nyt tavotteena, että pitää sitä suussa purematta ja murahtelematta 5s ja aikaa nostetaan, kun kriteeri täyttyy. Nautinnollista nähdä Ansan turhauman kautta tarjoavan mitä erinäisempiä juttuja kapulan kanssa, mutta hienointa on ettei se hyydy passiiviseksi. Muutoin tokotreeneissä pitää saada itselle zenmäinen mieliala, Ansaa ei tarvitse saada innostumaan tai kuumumaan. Palkkaus ja kehuminen tosi rauhallista, huoh niin vaikeaa.

Ja huomenna Janakkalaan. Siellä ratkotaan myös spanielimestaruus, vaikka lähden matkaan ilman spanielia :-)

1 kommentti:

  1. Kattelin Nadjan blogia. Kirkkiksellä olikin kolme rataa :-D Ei mitään muistikuvaa. Tuloslistan mukaan meillä HYL (ylläri). Agility on vakava laji, yritän ryhdistäytyä.

    VastaaPoista