Eka radalla kaikki hyvin kepeille asti. Olisko joskus ennenkin tullut rynnittyä Ansan tielle... Häröilin ja säädin onnistumatta kolme kertaa ja totesin tuomarille, että joku toinen kerta ja poistuttiin mussuttamaan vehnämössösämpylää autoon.
Tokaradalla ei medeissä muuten saatu yhtään nollatulosta. Me hypättiin eka este kahdesti. Ansa varasti lähdössä, muisti joutuvansa autoon moisesta sikailusta, hyppäs takas lähtölinjalle odottamaan virallista lähtölupaa. Varastamisen paljasti lievästi kallellaan oleva sädekehä ja kanssakilpailijoiden
Vikaradalla oli virkee olo. Lohjan kisapaikalla on miellyttävät puupenkit, jolle oli kiva oikasta selkänsä ja ottaa pikku tupsluurit. Ansa haki esteet hienosti, otin riskin lähettämällä sen hypylle ja kirmaamalla kevein norsun askelin sivulle ehtiäkseni sulavaan valssiin. Eräässäkin kohden olin kevein ja pitkin askelin kiitänyt parin esteen etumatkan. Kepeillä oli suunnitelmana jarruttaa ja odottaa se pieni hetki, jotta Ansan ehtii hakeutua itse oikeaan keppiväliin. Muistin jarruttaa. Hyvällä mielellä kelpo loppurata, Ansan palkkaaminen ruhtinaallisesti maalissa, jähdyttelylenkki ja poistuttiin autoon juomaan palautusjuomaa.
Keppi ongelman korjaamiseksi on suunnitelmissa investoida sähköpantaan . Kasvattajan läsnäoloa vaaditaan seuraavissa kisoissa! Keppejä lähestyttäessa Sirppis antais pari kevyttä iskua, jolloin ymmärtäisin kenties jarruttaa ja antaa koiruuden hoitaa hommat. Jos virhe tulis, tehot olis lupa heittää kaakkoon. Ehtis muuten toimitus ennen seuraavia kisoja 5.10. Toivon juoksujen alkavan, ei tarttis kokeilla.
PS panta laitettas siis mulle.
Onneks sä sanoit ääneen ton pannan, ite oon sitä miettiny (siis sulle), mutten oo uskaltanu ehdottaa.
VastaaPoista;-)
Jotenkin arvasin sun olevan mukana. Toivotaan Kirkkonummella iltapäivästartteja, että saat nukkua vähän pidempään. Ps kuohari ei tuottanut onnea. Kokeiletko väkevämpiä ;-)
VastaaPoista