Sivut

26.8.12

Ei sitten väkisin


Kisattiin Salossa, kova halu ja yritys kalastella niitä LUVA-merkintöjä. Muttei ne sieltä meinaa tulla.

Ekalla radalla rima tippui heti alussa ja kepeillä mentiin ohi. Olis pitänyt jarruttaa, mutta Ansa meni jo niin kaukana niin yritin kärvistellä perässä. Muuten ihan näppärää perusmenoa.

Toka rata oli kaaosta :-/ Ekasta putken teki nopsaan ja itse ihmettelin, joten pituudelle ohjaus jäi tekemättä. A:lta piti mennä kepeille, mutta tuolissa istui pelottavan näköinen äijä, jolle piti louskuttaa ja kun ei edes kerrasta uskonut. Olis varmaan mennyt, jos olis ollut jotain pinkkiä päällä.  Hyllyn ollessa jo hyppysissä on hyvä hetki toteuttaa b-suunnitelmia esim takaleikkaus A:lla. Olin suunnitellut valssia ennen A:ta. B-suunnitelmassa käden ollessa liian korkealla olis voinut putki houkutella.

Vika rata oli upeaa yhdessä puuhastelua. Harmi se rima... Itselle annan ison plussan, että tietoisena rimasta tehtiin loppuun asti.

Jostain on kaivettava motivaatiota epiksiin... Neiti varastelee lähdöissä. Jos epiksissä kävis vähän vääntämässä rautalangasta... Kasvattajalle uhosin ennen joka rataa  LUVA:n nyt tulevan. Naureskelin Säälin kasvattajaa, joka oli kuudelta vääntäytynyt ylös nähdäkseen Pilvimarjalaisten menestyvän.

16 kommenttia:

  1. Ois vaan munkin pitäny mennä sinne Kajaaniin, eikä tulla Saloon ;D ;D

    VastaaPoista
  2. Elämä opettaa ;-) Poistin sut just "keinot menestykseen" listalta. Jäljellä enää puman housut ja Ansan lämittely radan reunalla. Rationaalisempi tyyppi luottais oikeiden asioiden traanaamiseen...

    VastaaPoista
  3. Minut on raa'asti yliviivattu... Nyyh.

    VastaaPoista
  4. Pilvimarjalaisten kisamatka Kajaaniin 20.10. :)

    No sitten ruodin vähän noita teidän ratoja.
    1 rata
    - sinä käännät voimakkaasti vartaloa <-> Ansa ylittää 2 hyppyä
    - kontaktit hienot! ehkä puomin alastulo voisi olla nopeampi
    - keinu täydellinen!!
    - keinu-putki jälkeen jäät lonnimaan ja oottelemaan ja sitten oletkin jo myöhässä :/ mut noi on hankalia kohtia kaahaajan kanssa :)
    - kepit nopeet
    - kokonaisaika loistava!

    2 rata
    vähensit näköjään vaatetta :)
    - selkeesti kovempi vauhti kuin edellisellä radalla, mutta meni sitten kuitenkin ihme kaahaukseksi
    - sinisen putken jälkeen ohjaus myöhässä, liikuitko niin hyvin kuin voisit?
    - hieno takaaleikkaus
    - kontaktit toimii, puomi näyttää ekarataa nopeemmalta

    3 rata
    - hieno rata! harmi riman tippuminen
    - liikut hyvin ja hienosti, rytmit kohtaa Ansan kanssa
    - himmaat liikettä ja annat tilaa kepeillä, loistavaa

    Lähellä on luvat. Kyllä ne sieltä tulee :) aikanaan

    Varastiko nyt lähdöissä?


    VastaaPoista
  5. Tervetuloa Sirpa katsomaan meidän kisoja! Mua huvittaa vieläkin, kun olin hirmu onnellinen siitä eka radan nollasta, ja sinä toteat "ei tullut sertiä" :DDDD

    VastaaPoista
  6. Vaatimustaso kasvaa koko ajan ;D

    Mutta hyvä että jollekin vielä kelpaan (aiemmasta Kajaanista poissaolostani huolimatta).

    VastaaPoista
  7. Ihanaa ruotimista :-) Osuu ja uppoaa...

    -eka rata lämmiteltiin. Toiset tekee sen radanulkopuolella... Mull oli ajatuksena, että näissä karkeloissa sunnuntaihölkkäily riittäis LUVA:n. Ansa näki pari radanpätkää ja suurimmaksi osaksi ajasta autossa tai piilossa. Suunnitelma toimi ekalla radalla, sitten kuumui/kuumuttiin.

    -mä jäin "vähän" ihmetteleen tokalla radalla jotain harmaata ilmiötä, joka kiisi kohti putkea ja samassa ulos sieltä. Kun tunnistin Ansaksi olikin jo hiukan myöhäistä. Puomilla hokema "meneemeneemenee" toimii kannustimena, joskus myös vitosen arvoisesti...

    -vika rata rimasta huolimatta huippukivaa, Ansa meni kuin unelma.

    Ok Sirppis, saat vielä tilaisuuden tai kaks ;-)

    VastaaPoista
  8. No en tiiä käytänkö tilaisuuksia enää hyväkseni.............



    ;)

    VastaaPoista
  9. Ja kyllä - varasteli lädöissä.

    VastaaPoista
  10. Onko sun pakko oma liike pysäyttää, kun Ansa pysähtyy kontaktille?

    Millos teillä on seuraavat kisat?

    Se varastelu homma on kyllä tympee ja paha ongelma! Meillä oli sitä kans, mutta nykyisin ei. En muista miten sain sen loppumaan :/

    VastaaPoista
  11. Kontaktien suhteen tavoitteena, että teenpä mitä tahansa niin Ansa irtoaa rata-käskyllä. Aikojen puolesta ei tarvitse kiirehtä kontakteilta pois ;-)Seuraavat kisat joskus kuukauden päästä. Ajattelin katsella epiksiä, jossa kävis harjotteleen startteja ja varastelusta koira kainaloon ja autoon. Reilu peli?

    VastaaPoista
  12. http://www.hskh.net/index.php?option=com_content&view=article&id=236:agilityn-epaevirallinen-kilpailusarja-tehis-cup-syksy-2012&catid=36

    meillä tulossa huippuhyviä epiksiä!

    kontakteista vielä;
    ööö aattelin siis sitä kontaktilta vapauttamista siis siitä näkökulmasta, että Miinalle se on vähän niin kuin "rangaistus" kun joutuu pysähtymään kesken radan niin siksi olen sitä pyrkinyt vapauttamaan aika pian että se oppisi että saa lähteä luvan kanssa liikkeelle, vapautus tulee aika pian tms. en tiiä sainko yhtään selvemmin asiaa sanottua :D pitäis vissiin mennä nukkumaan. aamulla kaks nappisilmää alkaa lirkuttelemaan varmaan seiskan aikaan.. mutta nyt kun luin tuon oman juttuni uudelleen niin minähän kyselin sun liikkeen loppumisesta enkä ansan....

    VastaaPoista
  13. Jos en pysähdy niin vapautuskäsky annettava aika nopeasti ja se ei kuulu plaaniin (paitsi silloin kun oma voitontahto ei pysy kontrollissa). Ykkösten radoilla kontaktia seuraava este ei yleensä vaadi kovin kummaa sijoittumista, jolloin helpoin pysähtyä. Yritän iskostaa omaan päähän, ettei vielä ole todellista tarvetta voittoon vaan rakennettava hyvää ja varmaa pakkaa isoja kisoja varten.

    VastaaPoista
  14. Nyt sain tyydyttävän vastauksen :) Kiitos siitä ;) Nyt voidaan lopettaa tämän asian jauhaminen. Kops. ;)

    ((((((((((Ja en kyllä yhtään usko, että sulle riittää joku muu sija kuin 1)))))








    :D

    VastaaPoista
  15. Musta on hieno, että joku muukin jaksaa jauhaa :-)Hyvä välillä miettiä, mitä ja miksi puuhaa jotain... Onneksi "jauhettavia" asioita riittää ;-)

    VastaaPoista