Käytiin eilen Lohjalla kisaamassa Miinan kanssa. Tarjolla oli kaksi Ritva Herralan mukavaa rataa. Voitot ja LUVA:t jäivät saamatta, mutta käteen jäi hyvää mieltä roppakaupalla. Miinasta löytyi sen verran vauhtia, että ihan ei kannata luovuttaa... Ekalla radalla vitonen kiellosta putkella, jonka korjaukseen kului sekuntteja, mutta sijoitus viides. Tokalla radalla ongelmaksi (MULLE) muodostui kepit. Neljännen kepin kohdalla jostain putkahti ajatus, että menikö se oikeasta välistä ja vauhti pysähtyi ja Miina tuli pois kepeiltä, korjauksen takia aloitti väärästä välistä. Siinä vaiheessa totesin, että antaa mennä vaan, kun vauhti kelvollinen (omapa oli vika). Loppuradan teki kivalla vauhdilla, vaikka ajattelin nujertaneeni sen vähäisen itseluottamuksen. Ja huom, kontakteilla ei loikkinut!!!
Yleisöä viihdyttääkseen Miina loikki ekalla radalla myös ratanauhan yli. Tokan radan päätti kiipeämällä portaita ylös jonnnekin kohti taukotilaa. Maine hurmaavana spanielina sai taas lisää vettä myllyyn....
Jatkoa ajatellen mieleen tulee seuraavia:
-vähän treeniä, jos välillä ollenkaan
-paljon palkkaa ja leikkiä (taas tätä...)
-kisapaikalla paljon yhdessä oloa (nyt mahdollista, kun Sirpa piti Ansasta huolta, kiitos), leikkimistä, juoksemista ja kehumista
-rataa tehdessä pidettävä katse koirassa ja muistutettava kehua sitä, jotta piski muistaa mitä ollaan yhdessä tekemässä
-osallistuminen jollekin koiran motivaatioa/vauhti kurssille
Mielenkiintoista ja omistajan itsetuntoa kohottavaa oli Ansan käytös. Sehän karkasi Sirpan luota ja kiisi parkkipaikalla meidän luo! Lujaa... Vastaavassa tilanteessa spanieli olisi stekannut kaikki kupit, roskat, ihmiset ja koirat, jonka jälkeen olisi löntystellyt omistajansa luo, ehkä... Muutenkin "prinsessa" käyttäytyi hienosti. Mitään arkuutta, pelokasta tärinää, ylimääräistä räksätystä ei ollut havaittavissa (taaskaan), jopa leikkiminen yhdessä sujui.
Kotimatkalla TomTom heitti meidät "metsään" ja kehoitti tekemään u-käännöstä ym. Ymmärsin sen sentään olevan laitonta, koska silmämääräisten havaintojen perusteella päättelin meidän olevan moottoritiellä, jossain jumalattoman pitkässä tunnelissa. Suomen kartta tuolta alueelta on hämärän peitossa. Aivan outoja paikan nimiä putkahteli matkalla kotiin päin, arvottuani "oikea" poistumiskohdan: Sammatti, Karjalohja, Ansku... Retken jälkeen tiedän paikkoja, mistä saa varhaisperunaa luomuna, soraa, seulottua multaa, mistä löytyy hiljentymiskeskus... Kamalan mutkaisia ja mäkisiä teitä, jossa rallikuskin ominaisuuksia olis tarvittua. Ja miten lujaa tai hiljaa niillä saa ajaa. Siinä vaiheessa päättelin vauhtia voivan lisätä, kun minut ohitti maajussi traktorilla ;-) No mä just silloin pällistelin söpöä kirkkoa mäellä :-) Matkailu avartaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti