Sivut

28.2.15

Oodi kasvattajalle!

Kisattiin Masalassa, siellä uudessa hallissa. Parkkitilat oli minimaaliset juuri tulleen tiedon mukaan haastavat löytää tumpeloille ja odotustilat naftit, alusta odotustilan puolella vielä liukas ainakin koiralle. Kentän pohja oli hieno!

Tarkkaa parkkeerausta!
Tuomareina kahdella ekalla oli Anne Savioja. Tykkään isosti sen radoista. Eteneviä ja koiralle turvallisia suorittaa. Ekaa hyllytystä ei ole videolla. Radalla mättäs vaan yksi pieni kohta, jossa Ansa pääsi liian kauas ja vanha oppi tuli nurkan takaa. Siinä yritän pinnistää sen kiinni, kun oikea tapa olis lyödä jarru. Mutta muuten hyvää tekemistä, joten unohdetaan tuo lipsus.

Toka rata jo kasvattajan toimesta videolla alla. Tuomarina taas ihQ Savioja. Vähän ennen omaa lähtövuoroa mietin vaihtavani alun toiselle puolen ja takaleikkaavani kepeille. Mun videolla näkyvällä tavalla tehtynä aika moni koira meni kakkosväliin. Päätin onnistua tolla tavalla, malttaa antaa Ansa hakee kepit ja muistaa mennä kolmos estettä hipoen kepeille. Toimi! Mutta sitten ihan ohjaan tuonne putkelle. Olis pitänyt näkymättömällä hihnalla pitää koira hallussa eikä oikein hartialinjalla OHJATA tonne putkeen - KAHDESTI. Muuten ihan jees menoa. A:n jälkeisen hypyn, vastoin mielikuvaani, kaarrattaa kaukaa, mutta nätiltähän toikin näytti. Pikkusen enemmän hyötyliikuntaa toiselle meistä. Vähän pitkäksi toi pakkovalssi oranssin putken jälkeen meni ja kasvattaja lopetti kuvaamisen pahotettuaan mielensä erään kisaajan ikävästä asenteesta koiraansa kohtaan, onneksi ei mitään fyysistä.





Vikalle radalle lähdettiin treenimielessä, sieltä kun ei mitään mainittavaa olisi ollut tarjolla. Agisertikin Herralata jo on takataskussa. Valioksihan pitää olla kolmelta eri tuomarilta. Näistä kisoista ei tuplanollaa ollut enää mahdollisuus saada. Ja voittonolla meiltä jo löytyy. Tässä se  video  Kasvattajalla oli harvinainen hyvä idea. Olis voinut mennä ohjaamaan Ansaa. Mullehan se sopii! Homma kaatui kasvattajan vääriin asuvalintoihin... Sirppis ja Ansa kisaa 14.3 kolme rataa Vantaalla Vuokkoset Areenalla ( Pitkäsuontie 8, 01230 Vantaa). Alustava luokkajärjesty on maksi - mini - medi. Levittäkää sanaa ja videoikaa, mä olen lomalla silloin. Joskus kasvattaja huokaillut, kun blogin postauksessa en ole hänestä maininnut. Nyt tuli korvausta ;-)

Lisätään vielä jälkikäteen, ei tullut kolmea hylättyä rataa. Joku noista oli 10vp, -7,95s ja sija 12. Homman nimi on kuitenkin "kaikki tai ei mitään".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti