Sisulla

Tämä viikko on heitetty sisulla... Sunnuntaina aamupäivästä käytiin tutustumassa ekaan koirakaveriin Stellaan. Ansa oli todella rohkea pikkusheltti. parin sekunnin ajan tutkaili tilannetta, arvioi ympäristön ihmisineen luotettavaksi ja eikun kimppuun. ansaa voisi kaverina kuvailla kiusanhengeksi ja takiaiseksi. Kotiin tämä ei olisi millään malttanut lähteä. Illalla oma olo alkoi jotenkin tuntua raskaalta...

Seuraavana aamuna sisulla töihin. Onneksi työkaverini (titania ohjelma) jaksoi kärsivällisesti kuunnella huokailut ja pärskinnät. Illalla uskallauduin mittaamaan kuumeen. Saipas sekin raskas olo loogisen selityksen. Pienen kuumeen ei tarvitse antaa kohtuuttomasti häiritä sosiaalistamista tuumin... Toivottavasti Ansa tulkitsi tilanteet omistajan totaalisena rentoutena, kun esimerkiksi odoteltiin Paavoa kiipeilyharkoista hallin parkkipaikalla ;-) Rohkeasti se ainakin värjötteli mukana.

Sohvalla maatessa huomasin loistavksi ideaksi tunkea virttyneet verrarit täyteen makupaloja. Sopivissa pätkissä (mieluusti koiran ollessa hereillä) luoksetulokäskyä ja istu/maaten/tassu harjoituksia. Huomasin, että Ansalle käy palkkioksi myös käytetyt nenäliinat =o/

Pariin otteeseen on Ansa päässyt tutustumaan lähimetsän ulkoilumahdollisuuksiin (ison osan kyllä
Samin kanssa). Yllättävä piirre paljastui meidän Miinasta, se ei koskaan ole räksyttänyt
muille koirille lenkillä hihnassakaan. Nyt parina kertana kun on ollut mukana Ansan kanssa harjoitellemassa niin sehän aloittaa sellaisen mekkalan muille. Veikeän näköistä kun spanieli vetää karvat pystyyn häntää myöten. Ollaan sitten oltu passissa Panimokadulla, jos koiria tulis ja voitas treenata tilanteita. Tilanne nyt 2-1. Viimeisin on voitto mulle tyylikkäästä ohituksesta :o) Tyypillistä Miinaa on, että reissuilla ilman Ansaa kävelee ohi arvokkaasti.

Ansalla on muuten kaksi kieroa tapaa:

1. Oltuaan hereillä ja työn touhussa pari tuntia hyppää vesikuppiin, kauhoen vedet lattialle. Kun vesikupin vedet kauhottu viimeistä pisaraa myöten lattialle (kiitos kivilattian ja vesi-eristyksen) hyppii voitonriemuissaan vielä pikkulätäköissä. Sitten voikin mennä tyytyväisenä pikku-unosille.

2. Haukkumattomuus sisätiloissa saatu taottua päähän! Jotten kuvittelisi liikoja omasta erinomaisuudestani on kehitellyt tavan, jolla louksuttaa hampaitaan. Esimerkiksi vaatiessaan makupaloja (lähinnä minulta), ruokaa tai jotain muuta nopeaa palvelua niin ikään kuin haukkuu, muttei ääntä kuulu. Kalisuttelee vaan piruuttaan hampaita yhteen.

Täydellisen viikon kruunaa kolme seikkaa:

1. Sami nyt kuumeessa.
2. Paavo kuumeessa ja oksentaa. Hyvä (hoitoalan ammattilais) äiti totes lapselleen aamulla tämän valitellessa pahaa oloa:" sua vaan jännittää salibandy turnaus, releet niskaan ja kentälle!" No pelas ekan (voittivat) ja totes voivansa mennä kotiin lepäämään. Mitattiin kuume (38) ja neljän tunnin päikkäreiden jälkeen oksentamaan.
3. Lassi, josta olen ajatellut kävelevää hyvän kasvatustyön näytettä, hankkii salibandyturnauksesta 10 minuutin rangaistuksen. Kaveri oli taklannut ja Lassi nakannut mailan kenttään ja huutanut: " Tapellaan sitten kunnolla!"

Tästä on tosi kiva jatkaa...

Siivous on koko perheen projekti

Saatiin eilen jopa siivottua, koko perhe osallistui projektiin. Lapset pysyi pois jaloista, Sami oli ahkera sekä reipas ja itse ideoin, suunnittelin ja valvoin työn laatua. Homma nopeutui huomattavasti, kun mattoja ei ole nyt lainkaan. Säästyy mieheltä kantamisen vaiva... Laminaatti ja parketti suositellaan (pesuainepurkin ohjeen mukaan) kuivattavaksi liinalla, siihen käy myös Ansa :o) Sain jotain itsekin konkreettista aikaiseksi, Paavon huoneessa on verhot! Noin yhdeksän kuukautta remontin valmistumisesta sain ostettua tangon, verhot ja ommeltua alakäänteet ihan itse. Ompelukoneesta tuli poistettua pölyt samalla, saa nyt levätä pitkänaikaa ihan rauhassa. Kuvaavaa oli, että langan laittoon kului puolisen tuntia. Missä on ohjekirja ym... Ompelu ei myöskään ole mun juttu...

Totuttelua ja tutustelua

Viikko yhteiseloa takana ja kaikki ovat vielä hengissä. Ansa on totutellut hihnaan ja pantaan. Värin valinta oli "leikkaa ja liimaa" pohdinnan tulos. Tottahan prinsessan täytyy saada väreihinsä parhaiten sopivaa. Päädyin vaaleansinisiin hurtan hepeneisiin. Antaa laittaa hihnan nätisti, kun hoksasin palkata ja kas tarjoaa kaulaansa nätisti.

Ansa rakastaa piiloutua puuvaraston alle ja sieltä syöksyä esiin kiertäen (kärsivällisen) omistajansa paetakseen taas varaston alle. Eräskin aamu tuli todettua hepulikohtauksessa reihuvalle Ansalle:" Ansa, jos tuo ei pian lopu niin pääset takas Nummelaan" ;-)

Miina on aikoinaan totutettu turkin imurointiin. Tosi kätevä karvanlähdän aikaan... Ansaa totuttelen vasta imurin ääneen ja käyttöön. Ekalla kerralla istuskeli Samin sylissä. Toisella kerralla olimme kaksin kotona ja siivoushepuli iski. Otin imurin eteisen lattialle ihmeteltäväksi, lähestymisestä palkkasin kinkkusuikaleille. (Kaupassa, jo ihmettelevät, että taasko tuo kokkauksen ihmenainen ostaa kinkkusuikaleita). Sitten käynnistin pienillä tehoilla ja taas kinkkua, pian imuroitiin koko talo. Loppua-ajasta roikkui jo letkussa :o/

Poikien riehunta ja sinkoilu on ollut Ansalle jännittävä paikka. Perjantaista otettiin aikuisten niukkahuomiolinja ja pojat töihin. Ovat ruokkineet, hoitaneet pissatukset ja leikittäneet. Nyt lauantaina hakee huomiota pojilta kiipeämällä syliin ja menemällä omatoimisesti hoivattavaksi. Itselle tekee tiukkaa, milloin on jo mun vuoro??? Pojat hinnoittelivat homman seuraavasti: Paavolle legoja ja Lassille lisää peliaikaa.

Varastin Ansan kuitenkin hetkeksi ja kävimme työpaikalla ilahduttamassa hoitajia ja vanhuksia. Hissi todettiin tuumailun jälkeen asiaksi, josta selviää hengissä, samoin osaston raskaasta jä äänekkäästä ovesta. Omin jaloin kuitenkin selvisi molemmista asiosta. Pienen hetken keräs rohkeutta osastolla nojatuolin alla ja sitten jo alkoi tutkia paikkoja. Löysi hyvän ja turvallisen sylin sheltin omistajalta. Heti oli valmis leikkimään kun lelun tynkää löytyi. Makkarasta tämä ahmatti ei kieltäytynyt... Aiemmin viikolla piipahdettiin kukkakaupassa ja muuten on vieraita käynyt kivasti, sosiaalistaminen taitaa käydä tässätapauksessa normielämän puitteissa...

Eka jäähy

on nyt koettu. Pienen ulkoilun, vetoleikkien ja luoksetulo- sekä istuharjoittelun jälkeen aloin puuhailla ihmislapsille ruokaa ja Ansa alkoi selkäni takana räksytyksen. Periaatteena Miinan kanssakin oli ja on, että ilmoittaa saa muttei räksyttää. Ansaanhan ei tehonnut vesisuihkaus, etikkaakin lisäsin hiukan (taas yhtä eläintä rääkätään). Pistin piskin jäähylle, joka tehos. Autuas hiljaisuus ja hain Ansan takas. Samaa hiljaisuutta jatkui köökin puolellakin. Armottomat kehut kinkkusuikaleiden kera palkkiona ekasta matsista. Koko tämän ajan Miina istui hiljaa keittiön nurkassa sädekehä pään päällä kirkkaasti säteillen ;-)

No nyt nukkuu taas pieniä päikkäreitä tuo suloinen karvapallo...

Ensimmäinen yhteinen poseeraus

Ansa on kotona

Eilen haettiin Ansa kotiin. Matka meni todella helposti, enteilee yhteiselon helpoutta ;-) Muutaman kilometrin jälkeen, joka ei sisältänyt itkua ja kiemurtelua, työnsi Ansa päänsä kainalooni ja veti sikeitä Hankoon asti.

Kotona olikin vastassa yli-innokas spanieli. En ollut ymmärtänyt, että Miina on niin ISO. Miina nuuski PERUSTEELLISESTI ja halusi leikkiä, Ansa säikkyi isoja tassuja, mutta tyytyi kohtaloonsa reippaasti. Miinan kanssa käytiin pitkä lenkki, jolla yritettiin lepuuttaa omia ja koiran hermoja. Onneksi kotona oli tarjolla miehen tarjoama väkevä paukku... Lenkillä näin nätisti ulkoilevan Stellan ja Fridan, jotkut ovat ainakin vielä hengissä, toivoa siiis vielä on.

Illalla Ansa otti pienet tirsat, Miina katsoi tehtäväkseen käydä parin minuutin välein tarkistamassa nukkuvaa pentua. Istuskeli välillä nukkuvan Ansan vieressä pää kallellaan. Yritti kai viestiä, että sua tullaan pian hakemaan pois täältä...

Yön Ansa nukkui sänkymme vieressä itkemättä tai vinkumatta (onko siinä jotain vikaa). Molemmat pojat (ihmislapset siis) ovat myös nukkuneet kuukauden iästä asti kahdeksan tunnin unia, kai koirat ja lapset vaistoavat, että tuo nainen on niin ilkeä, että parempi antaa vaan nukkua... Aamulla löytyi paperilta siististi pissat ja kakat. Kyl sheltit on fiksuja koiria.

Aamusella Sami käytti Miinan lenkillä ennen töihin menoa, vuorohan alkaa jo kuudelta... Miina ja Ansa jatkoivat nuuskimista ja tassuttelua. Nyt Ansa jo välillä ärähti, nätisti Miina yritti niiden jälkeen hillitä tassutteluaan, ainakin parin sekunnin ajan. Käytin molemmat koirat pihalla ja tarjosin aamupöperöt. Miina komensi Ansaa pois kupeilta, tulkitsi kai saavansa kaks annosta. Pienen palauteryöppyni jälkeen molemmat söivät nätisti omista kupeistaan. Ja eikun pihalla taas. Tätähän sen pennun kanssa olikin ekat kuukaudet, palautui mieleeni.

Ansa viihtyy hyvin meidänn kaikkien kainalossa ja hakee selvästi seuraa ja turvaa. Miinan lepäillessä käy nuuskimassa häntää ja kun se alkaa heilua nappailee kiinni :o)

Meillähän on Miinan kanssa ollut sopimus, ettei tule keittiöön kun ihmiset syö. Nyt sitä aamupalalla opetettiin Ansallekin. Miina makoili pedillään ja Ansa yritti luikkia keittiöön. Vietiin pois pariin kertaan ja pian istui Miinan kanssa sen pedillä ja molemmat tuijotti spanielimaisesti, jos tänään tämä sopimus purettais.

Miinan kanssa opittua

Miinan kanssa käytiin pentukurssi, josta jatkettiin tokoilua.Tavoitteena hyvä kotikoira, jonka mielenvirkistykseksi aktivoivaa toimintaa. Pikkuhiljaa yhteistreenit jäi oman motivaation hiivuttua. Tokoilu ei vaan ole minun juttu, ainkaan alkeiden jälkeen. Itselle riittää koira, jonka kanssa arki sujuu.

Jotain puuhaa piti tilalle keksiä ja päätin kokeilla agilityn alkeiskurssia. Siellä jaksoin pysyä hereillä ja Miina selvästi nautti hommasta. Koskaan aiemmin en ollut lajiin törmännyt. Koskaan ei pitänyt kilpailla, ainakaan virallisissa...

Kesällä 2009 käytiin parissa epiksissä. Ekalla reissulla Miina häipyi muutaman kerran radalta yleisöä moikkaamaan ja grillin antimia tutkimaan. Seuraavissa malttoi jo keskittyä paremmin. Ensimmäiset viralliset katsastettiin tammikuussa 2010 ja kakkosiin siirryttiin keväällä. Yksi LUVA on kertynyt matkalla kohti kolmosia. Viimeaikaiset tulokset ovat olleet hylättyjä :o/

Alussahan Miina oli innokas säheltäjä. Itse kiirehdin turhaan pitkiä ratoja, joka pidemmän päälle söi piskin motivaatiota. Olisi pitänyt kuunnella viisaampien neuvoja... Palkata vaikka parista onnistuneesta hypystä, jotka suoritettu oikein ja innolla. Palkkasin Miinaa siis hitaista ja varmoista suorituksista. Kun vihdoin aloin ymmärtämään virheitäni alkoi pidempi prosessi, jossa kehitin Miinan saalisviettiä ja palkkasin paljon helpoista ja nopeista pätkistä. Pian oltiinkin tilanteessa, jossa kontaktit paukkui ja Miina haki aktiivisesti omatoimisesti esteitä ;-) Palattiin juoksukontakteissa targetin ja ohjurin käyttöön. Toivotaan parasta... Muistin virkitykseksi arvoin pätkän jostain vanhasta

Olimme jo aiemmin pohtineet, että perheeseen mahtuu kaksikin koiraa. Agilitikärpäsen puremana alkoi muhia ajatuksia seuraavalta toivottavista ominaisuuksista... Senhän pitäisi olla perhekoira ja agilityyn sopiva. Pähkäiltiin, soudettiin ja huovattiin päätyen lopulta shelttiin.

Vaatimuksena/toiveena oli seuraavia:
-perhekoiran luonne
-pennun vanhemmilla saisi olla taustaa agilityn saralla
-nopea ja saalisviettinen
-terveyttä mahdollisimman paljon
-kasvattaja saisi asua inhimillisen matkan päässä
-mieluusti narttu, projektin tahmeudesta johtuen olisi sopinut kai uroskin ;-)
-saisi kasvaa midiksi, tiedostan kuitenkin elämän arvaamattomuuden
-rakenne saisi olla harrastukseen sopiva
-alussa haaveilin blue merlestä sinisin silmin, näistä olin valmis neuvottelemaan